Tilastotietoa
Tilastokeskus ylläpitää sivustoillaan varsin kattavasti tietoa esimerkiksi kuntien avainluvuista. Karstulan osalta pääset lukuihin käsiksi näppärästi ja ajantasaisesti tästä linkistä . Aivan kaikkea tietoa ei sieltäkään kuitenkaan tarjoilla ja jotta kokonaiskuva kunnasta hahmottuisi muutenkin kuin kylmien lukujen valossa, ohessa näppärää pikkutietoa Karstulasta.
Karstulan kunta pähkinänkuoressa
Karstulan kunta on perustettu vuonna 1867. Karstula sijaitsee pohjoisessa Keski-Suomessa, Saarijärven-Viitasaaren seudulla. Karstulassa on asukkaita noin 4000. Kunnan kokonaispinta-ala on 963,3 neliökilometriä. Kuntakukka on ruohokanukka. Kunnan veroprosentti on 21,5 ja kunnanjohtajana toimii Pekka Kanervio. Kunnan tukia ovat uudisasukkaan asumistuki, maksuton päivähoito ja yritysneuvonta. Karstulan kyliä ovat Kiminki, Rantakylä, Vastinki, Vahanka, Oinoskylä, Kangasaho, Autio, Humppi, Aho-Vastinki, Isokylä, Syrjänmäki Kunnassa toimivat oppilaitokset ovat Karstulan lukio , Karstulan peruskoulu (vuosiluokat 0-9), Kansalaisopisto ja Evankelinen Kansanopisto Kunnan päiväkodit: Tippamäki ja Ryhmäperhepäiväkoti Rypäle sekä joukko perhepäivähoitajia. Kunnan suurimmat työllistäjäyritykset: Honkarakenne Oyj , OnSteel Oy , Karstulan Liikenne Oy , Ahosen Taimisto, Ka-Mu Oy. Tunnettuja karstusia ovat mm. teollinen muotoilija Harri Koskinen (mm. Block-valaisin), elokuvaleikkaaja Samu Heikkilä (mm. Levottomat-elokuva). Tunnettuja karstusia legendoja olivat mm. tukkijätkä ja tarinankertoja Nätti-Jussi, hiihtäjä Manne Vuorinen.